Näin Hesari raiskaa

Alkuperäisen tekstin ja Hesarin version erot

Ensimmäinen tekstini jäi julkaisematta. Arvaan sen näyttäneen huikentelevaiselta konservatiivisessa silmässä ja haaskanneen palstan pituutta turhaan piikittelyyn.

Mutta toinen meni läpi! Se tuntuu nyt yhtä väistämättömältä kuin ensimmäisen hylkääminen. Olihan toinen teksti yhtä vaivaton ja sutjakka kuin ensimmäinen oli koukeroinen ja kumma. Yleisönosastokirjoitusprojektini tuli näin valmiiksi.

Jos tahtoo tekstinsä Hesarin mielipidesivulle, jutun on oltava ajankohtainen, lyhyt, selkeä ja ponnekas. Kenties auttaa jos se liittyy aiempaan yleisönosastokeskusteluun.

Mutta tekstin on oltava myös ilmaisultaan köyhä ja helposti unohdettava. Minun ei ollut, ja tuntemattoman silpojan jäljiltä sanani ovat kadonneet ja lauseiden sisältö vaihtunut. Niiden voima on suitsittu. Merkitys on ohjattu sivuun. Ilmaisuni rikkaus on viety.

Ylös pyrkivältä on taitettava niskat. Kärsimättömästä vaatimuksesta on tehtävä viaton ehdotus. Rituaali pelkää merkitystä. Siksi uusi on saatettava tuttuihin muotoihin. Fraasien suojissa mullistus ei enää ole itsensä. Se luisuu aivojen läpi.

Mutta syy ei ole tekijöiden. Jos lehti painaa kilon, sotkee sormet, tulee vasta aamuksi, täyttää roskikset ja kaataa metsien puut, myös sen lukijat ansaitsevat halveksuntaa. Hesari häätää lampaat omille keskustelualueilleen: puskistahuutelijoiden ja trollien gettoon. Siellä on pohjaton kaivo, sinne saa huutaa.

Miksi nostaa verenpainettaan menneen vuoksi? Uskovaisten murenevan totuuden takia? Miksi pitäisi alistaa tekstinsä raiskaajille? Ei enää mistään syystä. Meillä on Internet.

Mielipidekirjoitus: Koneistetaan ostoskorivertailut!

Ateljeekriitikko totesi edellisen tekstini prameilevaksi, loukkaavaksi ja pitkäksi. Yritän uudelleen, toisesta aiheesta ja yksinkertaisemmin.

Koneistetaan ostoskorivertailut!

Sen sijaan, että kuluttajat joutuisivat valvomaan veronalennusten
siirtymistä ruokien hintoihin ravaamalla eri kaupoissa muutaman
kolikon perässä, tai että Kuluttajavirasto suorittaisi
ostoskorivertailuja yllättävästi moninkertaistuneella budjetillaan:
miksi emme mieluummin ratkaisisi perimmäistä ongelmaa halvalla,
yksinkertaisesti ja pysyvästi?

Miksi emme jo velvoita kaikkia maan kauppoja julkistamaan kaikkien
tuotteittensa koko hinnat internetissä?

Kun hinnat tulisivat tietokoneittemme saataville, ne voisivat hoitaa
vertailun puolestamme. Näin vertailusta tulisi nopeaa, tarkkaa,
helppoa – ja ylipäätään mahdollista, mitä se tuskin on muuten.

Nykyään hintavertailu onnistuu jo postimyyntituotteiden tai bensiinin
suhteen, mutta päivittäistavarakauppiaat rehottavat asiakkaittensa
tietämättömyydessä. Kaupalla on edusmiehensä, mutta kuka puolustaisi
tietoa?

Tatu Siltanen
Kauhajoki

Mielipidekirjoitus Hesariin: Millaisiin poliitikkoihin meillä on varaa?

Yritys laajentaa keskustelun perspektiiviä kosmiseen suuntaan.
WorldChanging.comin porukat teettävät tietämättään minulla tällaisia.
Meneeköhän läpi? Hävettää jo etukäteen.

MILLAISIIN POLIITIKKOIHIN MEILLÄ ON VARAA?

Kari Kuusiston mukaan teollisuuden päästöjen leikkaaminen 80–95
prosentilla vaikuttaisi kansantalouden tulopohjaan sadoilla
miljardeilla ja edeltäisi “inhimillistä hätää, kärsimystä, sairauksia
ja levottomuuksia”. Kuusiston analyysistä kuitenkin puuttuvat
märkäpaiseet, heinäsirkat ja esikoisten kuolema, jotka usein liitetään
tämän tasoisiin ennusteisiin. Koska Kuusiston ennustuksesta puuttuu
johdonmukaisuus, hänen tuloksistaan puuttuvat niitä edeltävät
laskelmat ja ajattelustaan ymmärrys, ei ole enää yllättävää, että
hänen loppusummastaankin puuttuu etumerkki. Tämä satojen miljardien
vaikutus kansantalouteen on positiivinen.

Toisin kuin Kuusisto uskoo, ihmisellä on sellainen järki, että kun
häntä vastassa on rotko, hän ymmärtää kääntyä suunnastaan. Vaikka
seuraukset olisivat kauheat, päättäväinen voi välttyä pahimmalta.
Koska ihminen on älykäs, hän sopeutuu tilanteeseensa. Eikä aikaakaan,
kun hän jo kukoistaa uusissa puitteissaan, sillä ihminen on myös
luova.

Nämä eivät ole Kuusiston tekstin piirteitä. Uuden suunnan esittämisen
sijaan Kuusisto pystyy ainoastaan kauhistelemaan rohkeampien tekoja ja
laskemaan niiden kustannuksia nappikauppiaan tavoin. Miljardit ovat
näpertelyä! Me tarvitsemme edustajia, jotka ymmärtävät sellaisia
lukuja, jotka kuvaavat kaikkien tulevien sukupolvien ihmisten määriä
ja niitä rahasummia, joita heitä estetään ansaitsemasta vanhaan
takertumalla. Jos Kuusisto olisi taitava nappikauppias, hän laskisi
myös tulot, korot ja sijoituksilleen tuottoa.

Koska sopeutuminen saati kukoistus ei vaikuta olevan muiden
näköpiirissä, esitän seuraavaa:

Teollisuuden päästöjen leikkaaminen 80–95 % eli niiden lopettaminen
olisi epäilemättä tuhoisaa. Jos tähän pyritään, teollisuus muuttaa
ulkomaille – ja kuolee sinne unohdettuna, sillä heidän palveluksiaan
ei enää kaivata. Emme tarvitse teollisuutta, jonka tuotantolaitokset
ovat vanhentuneet käsiin ja tulleet tarpeettomiksi. Esimerkiksi
terästeollisuus saa mennä, sillä nykyään käytössä on hiilikuitu.
Puuteollisuuden hirsi ei ole mainittava lämmöneriste, sen paperi ei
kelpaa tietokoneen näytöksi, ja kylpyhuoneeseen bidet sopii paremmin.
Menkööt kaikin mokomin! Kyseessä on luova tuho.

Vanhan sijalle rakennamme uuden talouden ja uuden
tuotantojärjestelmän. Sellainen järjestelmä ei tuota ongelmajätettä,
päästöjä tai roskaa, vaan sivutuotteenaan uutta materiaalia, jota
voidaan kierrättää sen heikkenemättä: siis raaka-ainetta, joka ei lopu
koskaan. Näin tuotetaan jo mm. tuoleja, kankaita ja
rakennustarvikkeita. Tämä ei ole menoerä vaan voittoa.

Uudessa järjestelmässä pidetään kirjaa tuhosta, jonka saastuttava
teollisuus aiheuttaa ulkopuolisille, eikä sitä väitetä kenenkään
voitoksi. Pidämme myös lukua hiilidioksidin säästöstä, jotta sitä
voitaisiin myydä. Siksi emme vain vähennä hiilidioksidipäästöjä vaan
ryhdymme imemään niitä ilmasta. Tulevaisuudessa emme enää tuota
myrkyllistä ja kuolettavaa energiaa hukattavaksi tehottomissa
prosesseissa alkeellisten strategioiden palveluksessa. Energian sijaan
tuotamme negawatteja; emme tuota sairauksia, vaan vahvistamme
terveyttä.

Muutoksen aiheuttama työttömyys ei ole työntekijöiden ongelma, sillä
työtä riittää toisaalla: jollei tuotannossa, niin tieteissä, taiteissa
ja viihteissä. Kun lopetamme luonnonvarojen tuhlauksen, meillä riittää
rahaa vaikka sitten jaettavaksi niille ihmisille, jotka kulloinkin
sattuvat sen tarpeessa olemaan.

Tämä ei ole kärsimystä tai hätää. Tulevaisuutemme on kaikkea muuta.
Levottomuuteen on syytä pelkästään niillä poliitikoilla, jotka
kuvittelevat, että äänestäjien mielestä menneisyys ansaitsee
puolustamista tai että tämän puhtaan maan terveen, koulutetun ja
luovan kansan ainoa merkittävä kilpailuetu on pino saastaista
turvetta.

Tatu Siltanen
Kauhajoki