Alkuperäisen tekstin ja Hesarin version erot

Ensimmäinen tekstini jäi julkaisematta. Arvaan sen näyttäneen huikentelevaiselta konservatiivisessa silmässä ja haaskanneen palstan pituutta turhaan piikittelyyn.

Mutta toinen meni läpi! Se tuntuu nyt yhtä väistämättömältä kuin ensimmäisen hylkääminen. Olihan toinen teksti yhtä vaivaton ja sutjakka kuin ensimmäinen oli koukeroinen ja kumma. Yleisönosastokirjoitusprojektini tuli näin valmiiksi.

Jos tahtoo tekstinsä Hesarin mielipidesivulle, jutun on oltava ajankohtainen, lyhyt, selkeä ja ponnekas. Kenties auttaa jos se liittyy aiempaan yleisönosastokeskusteluun.

Mutta tekstin on oltava myös ilmaisultaan köyhä ja helposti unohdettava. Minun ei ollut, ja tuntemattoman silpojan jäljiltä sanani ovat kadonneet ja lauseiden sisältö vaihtunut. Niiden voima on suitsittu. Merkitys on ohjattu sivuun. Ilmaisuni rikkaus on viety.

Ylös pyrkivältä on taitettava niskat. Kärsimättömästä vaatimuksesta on tehtävä viaton ehdotus. Rituaali pelkää merkitystä. Siksi uusi on saatettava tuttuihin muotoihin. Fraasien suojissa mullistus ei enää ole itsensä. Se luisuu aivojen läpi.

Mutta syy ei ole tekijöiden. Jos lehti painaa kilon, sotkee sormet, tulee vasta aamuksi, täyttää roskikset ja kaataa metsien puut, myös sen lukijat ansaitsevat halveksuntaa. Hesari häätää lampaat omille keskustelualueilleen: puskistahuutelijoiden ja trollien gettoon. Siellä on pohjaton kaivo, sinne saa huutaa.

Miksi nostaa verenpainettaan menneen vuoksi? Uskovaisten murenevan totuuden takia? Miksi pitäisi alistaa tekstinsä raiskaajille? Ei enää mistään syystä. Meillä on Internet.

Ateljeekriitikko totesi edellisen tekstini prameilevaksi, loukkaavaksi ja pitkäksi. Yritän uudelleen, toisesta aiheesta ja yksinkertaisemmin.

Koneistetaan ostoskorivertailut!

Sen sijaan, että kuluttajat joutuisivat valvomaan veronalennusten
siirtymistä ruokien hintoihin ravaamalla eri kaupoissa muutaman
kolikon perässä, tai että Kuluttajavirasto suorittaisi
ostoskorivertailuja yllättävästi moninkertaistuneella budjetillaan:
miksi emme mieluummin ratkaisisi perimmäistä ongelmaa halvalla,
yksinkertaisesti ja pysyvästi?

Miksi emme jo velvoita kaikkia maan kauppoja julkistamaan kaikkien
tuotteittensa koko hinnat internetissä?

Kun hinnat tulisivat tietokoneittemme saataville, ne voisivat hoitaa
vertailun puolestamme. Näin vertailusta tulisi nopeaa, tarkkaa,
helppoa – ja ylipäätään mahdollista, mitä se tuskin on muuten.

Nykyään hintavertailu onnistuu jo postimyyntituotteiden tai bensiinin
suhteen, mutta päivittäistavarakauppiaat rehottavat asiakkaittensa
tietämättömyydessä. Kaupalla on edusmiehensä, mutta kuka puolustaisi
tietoa?

Tatu Siltanen
Kauhajoki

Yritys laajentaa keskustelun perspektiiviä kosmiseen suuntaan.
WorldChanging.comin porukat teettävät tietämättään minulla tällaisia.
Meneeköhän läpi? Hävettää jo etukäteen.

MILLAISIIN POLIITIKKOIHIN MEILLÄ ON VARAA?

Kari Kuusiston mukaan teollisuuden päästöjen leikkaaminen 80–95
prosentilla vaikuttaisi kansantalouden tulopohjaan sadoilla
miljardeilla ja edeltäisi “inhimillistä hätää, kärsimystä, sairauksia
ja levottomuuksia”. Kuusiston analyysistä kuitenkin puuttuvat
märkäpaiseet, heinäsirkat ja esikoisten kuolema, jotka usein liitetään
tämän tasoisiin ennusteisiin. Koska Kuusiston ennustuksesta puuttuu
johdonmukaisuus, hänen tuloksistaan puuttuvat niitä edeltävät
laskelmat ja ajattelustaan ymmärrys, ei ole enää yllättävää, että
hänen loppusummastaankin puuttuu etumerkki. Tämä satojen miljardien
vaikutus kansantalouteen on positiivinen.

Toisin kuin Kuusisto uskoo, ihmisellä on sellainen järki, että kun
häntä vastassa on rotko, hän ymmärtää kääntyä suunnastaan. Vaikka
seuraukset olisivat kauheat, päättäväinen voi välttyä pahimmalta.
Koska ihminen on älykäs, hän sopeutuu tilanteeseensa. Eikä aikaakaan,
kun hän jo kukoistaa uusissa puitteissaan, sillä ihminen on myös
luova.

Nämä eivät ole Kuusiston tekstin piirteitä. Uuden suunnan esittämisen
sijaan Kuusisto pystyy ainoastaan kauhistelemaan rohkeampien tekoja ja
laskemaan niiden kustannuksia nappikauppiaan tavoin. Miljardit ovat
näpertelyä! Me tarvitsemme edustajia, jotka ymmärtävät sellaisia
lukuja, jotka kuvaavat kaikkien tulevien sukupolvien ihmisten määriä
ja niitä rahasummia, joita heitä estetään ansaitsemasta vanhaan
takertumalla. Jos Kuusisto olisi taitava nappikauppias, hän laskisi
myös tulot, korot ja sijoituksilleen tuottoa.

Koska sopeutuminen saati kukoistus ei vaikuta olevan muiden
näköpiirissä, esitän seuraavaa:

Teollisuuden päästöjen leikkaaminen 80–95 % eli niiden lopettaminen
olisi epäilemättä tuhoisaa. Jos tähän pyritään, teollisuus muuttaa
ulkomaille – ja kuolee sinne unohdettuna, sillä heidän palveluksiaan
ei enää kaivata. Emme tarvitse teollisuutta, jonka tuotantolaitokset
ovat vanhentuneet käsiin ja tulleet tarpeettomiksi. Esimerkiksi
terästeollisuus saa mennä, sillä nykyään käytössä on hiilikuitu.
Puuteollisuuden hirsi ei ole mainittava lämmöneriste, sen paperi ei
kelpaa tietokoneen näytöksi, ja kylpyhuoneeseen bidet sopii paremmin.
Menkööt kaikin mokomin! Kyseessä on luova tuho.

Vanhan sijalle rakennamme uuden talouden ja uuden
tuotantojärjestelmän. Sellainen järjestelmä ei tuota ongelmajätettä,
päästöjä tai roskaa, vaan sivutuotteenaan uutta materiaalia, jota
voidaan kierrättää sen heikkenemättä: siis raaka-ainetta, joka ei lopu
koskaan. Näin tuotetaan jo mm. tuoleja, kankaita ja
rakennustarvikkeita. Tämä ei ole menoerä vaan voittoa.

Uudessa järjestelmässä pidetään kirjaa tuhosta, jonka saastuttava
teollisuus aiheuttaa ulkopuolisille, eikä sitä väitetä kenenkään
voitoksi. Pidämme myös lukua hiilidioksidin säästöstä, jotta sitä
voitaisiin myydä. Siksi emme vain vähennä hiilidioksidipäästöjä vaan
ryhdymme imemään niitä ilmasta. Tulevaisuudessa emme enää tuota
myrkyllistä ja kuolettavaa energiaa hukattavaksi tehottomissa
prosesseissa alkeellisten strategioiden palveluksessa. Energian sijaan
tuotamme negawatteja; emme tuota sairauksia, vaan vahvistamme
terveyttä.

Muutoksen aiheuttama työttömyys ei ole työntekijöiden ongelma, sillä
työtä riittää toisaalla: jollei tuotannossa, niin tieteissä, taiteissa
ja viihteissä. Kun lopetamme luonnonvarojen tuhlauksen, meillä riittää
rahaa vaikka sitten jaettavaksi niille ihmisille, jotka kulloinkin
sattuvat sen tarpeessa olemaan.

Tämä ei ole kärsimystä tai hätää. Tulevaisuutemme on kaikkea muuta.
Levottomuuteen on syytä pelkästään niillä poliitikoilla, jotka
kuvittelevat, että äänestäjien mielestä menneisyys ansaitsee
puolustamista tai että tämän puhtaan maan terveen, koulutetun ja
luovan kansan ainoa merkittävä kilpailuetu on pino saastaista
turvetta.

Tatu Siltanen
Kauhajoki

Tämänpäiväinen Hesari suosittelee parakkikouluja.

Elementtirakennuksista on puhuttu ehkä 50 vuotta. Minua ilahduttaa, että ne viimein saavat ansaitsemansa toteutuksen ja arvostuksen osakseen.

Suomalaisen rakennusteollisuuden alkeellinen taso on pidätellyt meitä vuosikymmeniä. Se on haaskannut taitamattomasti suunniteltuihin ja kömpelösti toteutettuihin rakenteisiin sekä niiden ylläpitoon rahaa, energiaa ja luonnonvaroja, joilla olisi ollut käyttöä muuallakin.
Sydäntäni lämmittää ajatus siitä, että muutos on kenties tulossa.

Hesarin artikkelin mukaan “Vedet ja viemärit sekä sähköt pitää johtaa uuteen rakennukseen.”
Tämä päivänselvältä vaikuttava lause ei kuitenkaan ole todellisuuden kuva vaan kannanotto erään vanhentuneen kehityslinjan jatkumisen puolesta.

Todellisuudessa sähköjohtoja ei tarvita. Ne olisivat lähinnä haitaksi, sillä sähköjohdoista aiheutuu suurin osa sähkökatkoista ja siirtohäviöstä. Niiden sijaan tarvitaan ensisijaisesti energiansäästöä, joka kutistaa sähkön tarpeen jo alunperin häviävän pieneksi. Toissijaisesti tarvitaan mikrovoimaloita, jotka tuottavat tarvittavan energian käyttöpaikan lähellä, ympäristöystävällisesti ja edullisesti. Sähköverkko on tarpeen vain hyvin perustelluissa poikkeustapauksissa; ei pääsääntöisesti tai lähtökohtana.

Myöskään viemäreitä ei tarvita, sillä viemäriverkoston pääasiallinen tarkoitus lienee sotkea juomavettä jätteillä ja työllistää rikkoutuvien putkien paikkaajia epäinhimillisissä oloissa suurella rahalla. Parempi on käyttää ennen viemäriin heitetyt jätteet vastedes omaksi hyödykseen. Kouluissa kuivakäymälöiden käyttö ja niistä saatavan ravinteikkaan mullan hyödyntäminen pienviljelmissä olisi opettavaisempaa kuin suurin osa oppitunneista.

Jopa vesi voidaan tarvittaessa kuljettaa paikalle, tai se voidaan pusertaa ilman kosteudesta, tai kerätä aamukasteesta, tai tuottaa merivedestä…

En osaa kuvitella koulua, joka paremmin valmistelisi oppilaansa elämään, kuin sellainen, joka energianlähteittensä ja jätteittensä piilottamisen sijaan paljastaa oman rakenteensa kaikkien tutkittavaksi ja sitoo käyttäjänsä tästä yhteisestä perustastaan huolehtimiseen.

Niinpä nämä parakkikoulujen hidasteiksi esitetyt seikat ovat ymmärtämättömien ja näkemyksettömien ihmisten puhetta, jonka pyrkimyksenä on vastustaa paitsi uusia koulurakennuksia, myös koulun perimmäistä tarkoitusta. Parakkikoulujen ainoa todellinen ongelma on byrokraattien hidastelu.

En salli ymmärtämättömien vallanpitäjien sitoa itseäni menneisyyteen tulevien sukupolvien vahingoksi.

Erosin kirkosta. Vieläkin ehtii, näemmä.

Tampereen vapaa-ajattelijat ottivat eroamisen ajatuksen ja tekivät siitä muillekin teon. Kun he omistivat eroamiselle nettisivut, eroamisesta tuli todellista olevaa. Sen jälkeen eroaminen yritti useammin nousta mieleni pinnalle, mutta jätin sen aina hukkumaan muiden seikkojen alle. Jokin pidätteli minua kauan.

Ehkä se, että ajattelin kirkon tekevän hyvää. Mutta siihen kirkko käyttää vain kymmenyksen<ref>http://www.eroakirkosta.fi/eroakirkosta/miksiero</ref>. Kotikuntani kirkko osti uudet urut: ne maksoivat 0,666 miljoonaa euroa<ref>http://www.kauhajoenkunnallislehti.fi/artikkeli.asp?uutinen=1455</ref>. Satan! Luther olisi mieluummin käynyt Musiikki-Fazerilla katsomassa Casioita.

Ajattelin Veikko Hurstia: Onko sattunut sellaista, että alkoholisti saisi ateistisen herätyksen? Järjen salama löisi hänen lävitseen ja sitten hän kulkisi kiskomassa kodittomia katuojista, huutaisi “Herätkää! Kosmos on kylmä ja tyhjä! Turhaa on juopottelu ja mikä tahansa tai kaikki!”

Pohjimmiltani halusin käyttäytyä kiltisti tai niin kuin muut minun odottavat toimivan. Vaikka lahjakkain olen silloin, kun teen mitä muut eivät osaa odottaa. Ja niiden muiden ymmärryksellä on tuotettu vain ilmastokatastrofi.

Mitä tapahtuu nyt? Teinkö tyhjiön, joka täyttyy? Tuleeko kamalampaa tilalle?

Päin vastoin. Vastaukseni on eettinen Factor Four. Puolita kulut ja kaksinkertaista tehokkuus, neuvoi Amory Lovins – se on se tavallinen Factor Four.

Kun maksan kirkollisveroa 360 euroa, teen hyväntekeväisyyttä 38,16 eurolla (jos kirkon hyötysuhde on kymmenys). Jos lakkaan maksamasta, voin puolittaa omat kuluni. Sillä toisella puolella voin nelinkertaistaa hyväntekeväisyyden rahoituksen: 152,64 eurolla ostan vaikka Kirkon Ulkomaanavulta viisi vuohta sikiämään ja täyttämään Perun.

Jämät käytän jätskiin. Tätä on edistys.

• Sotien syitä ei tiedetä. Nassim Nicholas Taleb toteaa, että jälkeenpäin tarjotut selitykset eivät ole uskottavia. Ulkopolitiikan jännitteet tuottavat harvoin sotia. Ihmiset, joiden työtä sotien ennustaminen on, eivät siihen kyenneet, sanoo Niall Ferguson. Lähde: Long Now Foundation Seminars About Long Term Thinking. (Mitäs tästä oikeastaan tarkkaan ottaen kerrottiin koulussa? Miksi en pidä koulukirjojani mukanani? Siksikö, ettei niiden sisältöä saa mukaansa bitteinä? Miksi ei saa?)
• Maan ydin on sotkuinen soppa: Arizonan yliopiston sedät kertovat totuuden. (Tästä aiheesta ei tosin olisi koskaan tarvinnutkaan kertoa koulussa mitään.)